Uudistunut takuukäytäntö

2 vuoden takuu EU:n alueella

Jokaisen valtuutetun jälleenmyyjältä hankitun Citizen-kellon mukana toimitetaan takuuvihko, ja sillä on 2 vuoden lisätakuu EU-maissa.
Citizen korjaa kellon maksutta 2 vuoden takuuajan pidennyksen puitteissa, mikäli siinä ilmenee vikoja. Takuu edellyttää sitä, että kello on hankittu jossakin EU:n jäsenmaista.
2 vuoden lisätakuu EU-maissa on voimassa ainoastaan kansainvälisellä takuutodistuksella.

1 vuoden kansainvälinen takuu

Citizen antaa jokaiselle kellolle 1 vuoden takuun ostopäivästä lähtien. Tämä edellyttää täytettyä takuutodistusta. Jos kellossa ilmenee materiaali- tai valmistusvikoja, se korjataan erikseen nimetyssä Citizen-asiakaspalvelupisteessä.

Takuuehdot

Takuu koskee materiaalivikoja tai virheellistä valmistusta.
Takuu on voimassa takuuajan ostospäivästä alkaen.
Takuun voi myöntää vain Citizen-asiakaspalvelupiste edellyttäen, että takuukortti on täytetty kokonaan ja siinä on leima.

Tämä takuu ei rajoita loppuasiakkaan oikeuksia suhteessa toimittajaan (kauppiaaseen). Yksityisasiakkaalla on oikeus kauppiaan antamaan kaupalliseen takuuseen.

Takuun rajoitukset

Takuun piiriin kuuluvaan korvausvastuuseen eivät kuulu seuraavat:

  1. Takuuajan jälkeen ilmenneet viat
  2. Vääränlaisesta käytöstä, kelloon tehdyistä muutoksista tai virheellisestä korjauksesta aiheutuneet viat.
  3. Tulipalon tai muiden luonnonkatastrofien aiheuttaman vauriot.
  4. Takuu ei ole voimassa, mikäli takuukorttia ei ole esittää.
  5. Kellon lasin tai rannekkeen vaurioituminen.
  6. Akku (Quarz-kelloissa)
  7. Väärin täytetty takuukortti.

Huomioi myös seuraavat seikat:

  • Toimituskulut, vakuutukset ja muut kulut, jotka eivät kuulu normaaleihin takuun korjauskuluihin, jäävät kellon omistajan hoidettaviksi.
  • Myös ulkomailta ostetut kellot voidaan korjata. Tällöin on kuitenkin varauduttava pidempiin korjausaikoihin.
  • Pidätämme oikeuden (korjaus-)takuuvastuusta vetäytymiseen, jos jokin muu kuin valtuutettu CITIZEN-asiakaspalvelu on tehnyt jotain kellolle tai aiheuttanut siihen vaurioita kelloon.
  • Quarz-kelloihin on asetettu akku on toiminnassa heti valmistusvaiheesta alkaen. Tämän vuoksi ensimmäisen akun kesto voi olla käyttöohjeessa ilmoitettua lyhyempi.
  • Isossa-Britanniassa tämä takuu ei vaikuta kuluttajan muihin lakisääteisiin oikeuksiin.

Jopa 3 vuoden takuu Suomessa

Seuraavasta linkistä voit rekisteröidä kellosi, jolloin saat sille yhden lisävuoden takuuaikaa eli
takuuaika on silloin 3 vuotta ostopäivästä.

Otathan huomioon, että sinut ohjataan ulkoiselle verkkosivulle, jota hallinnoi Suomen
jakelijamme.

Citizen Watch Europe GmbH ei ole vastuussa kyseisen sivun sisällöstä tai tiedoista.

Otathan huomioon, että tämä rekisteröinti koskee ainoastaan Suomessa valtuutetulta
jälleenmyyjiltä ostettuja rannekelloja. Tämä ei korvaa kansainvälistä takuutodistusta, jota
tarvitaan Suomen ulkopuolisten takuiden käsittelyä varten.

Antamiasi tietoja käytetään vain takuun käsittelyyn, ellet ole nimenomaisesti antanut lupaa
muuhun käsittelyyn.

Citizen Watch Europe GmbH ei voi antaa tietoja tiedoistasi tällä sivulla. Otathan yhteyttä vastuussa
olevaan jakelijaan saadaksesi kyseiset tiedot tai tietojesi poistoa varten.

Vastuussa oleva taho: Saurum OY | PL 1512, Kultakuja 4 | FI 70151 Kuopio

Start typing and press Enter to search

Ala kirjoittaa ja hae painamalla Enter

Land wählen